keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Kuplasukat

Tässä tilaussukat, joihin sain vapaat kädet työkaveriltani. Toiveena oli värikkäät ja näkyvät sukat. Päätin kokeilla ensimmäistä kertaa ihanaa kuplaneulosta, jonka ohjeen löysin Neulovan nartun blogista. Ihana blogi muutenkin. Ohjeessa on kuplalapaset, mutta sovelsin neulosta sukan varteen.


Lankana 7veikka ja neuloittu 3:n puikoilla.

tiistai 22. lokakuuta 2013

Perussukat papalle!

Pitkästä aikaa tuli tehtyä ihan perussukat seiskaveikasta. Olipa virkistävää. Nämä sukat menee isälleni (eli poikien papalle) joululahjaksi. Nämä on kokoa 43 ja tehty 3:n puikoilla. Mieheni suostui jalkamalliksi :) Kartuttavat nämä myös tämän syksyn sukkasatoa Hillokellarissa.



lauantai 12. lokakuuta 2013

Broken seeds -sukat

Tässä ensimmäiset broken seeds -sukkatekeleeni. Aiemmin, kun näin kuvia näistä sukista, niin ei ne mun mielestä niin kovin kivoilta näyttänyt. Mutta pitihän sitä itsekin kokeilla. Pitää sanoa, että livenä neulos näyttää paljon kivemmalta kuin kuvissa. En tiedä miksi. Nämä sukat nyt ei onnistunut kovin hyvin. Värivalinta ei mennyt ihan nappiin ja toista sukkaa tehdessä meinasi vihreä loppua kesken. Piti purkaa ensimmäisen sukan kärki, jotta sain sukat samanlaisiksi. Sen vuoksi kärki on vaaleanpunainen. No en ihan heti toisia tee... :) Nämä kartuttaa tämän syksyn sukkasatoa hillokellarissa.


t
Broken seeds ohje: alkuun normi resori itse valitsemalla tavalla, sen jälkeen aloitetaan broken seeds: 1.kerros kaikki oikein ensimmäisellä värillä. 2.rivi 1o 1n...toisella värillä 3.rivi kaikki oikein ensimmäisellä värillä, 4.rivi 1n 1o...toisella värillä... Eli joka toinen rivi oikein ja muuten helmineulosta. Kantapään jälkeen 1 ja 4 puikko kaikkioikein ja 2 ja 3 puikko broken seedsiä. En tiedä mistä alkuperäinen ohje on peräisin. Minä sain innostuksen eri blogeja selaamalla.

tiistai 1. lokakuuta 2013

Tilaussukat

Tässä sukat, jotka äiti-ystävälleni tilauksesta. Tutustuimme muutama vuosi sitten, kun aloitimme esikoistemme kanssa harrastamaan babyafrotanssia. Ystäväni tekee myös käsitöitä ja sovimme käsityö vaihto kaupoista. Minä tekisin hänelle sukat ja hän yhdelle pojistani pipon.


Tämän mallin alkuperää en tiedä, mutta sain innostuksen ja ohjeen Facebookin Voihan villasukkia -ryhmästä. Ohje menee suurinpiirtein näin:
Silmukkamäärä oltava neljällä jaollinen. Resorin voi tehdä kukin haluamallaan tavalla, minä tein 1o,1n.., sitten kannattaa neuloa 1 kerros oikein, jonka jälkeen aloitetaan mallineule. 3s oik, 1 nostetaan neulomatta, 3 s oik, 1 nostetaan neulomatta... Näin kaksi kerrosta. Kolmas kerros kokonaan oikein. Sitten taas kaksi kerrosta siten, että joka 4. S nostetaan neulomatta ja seuraava kerros oikein. 
Kantapää kuten haluaa, sen jälkeen mallineuletta jatketaan 2 ja 3 puikoilla, ja pohjaan normaalisti oikein kaikki silmukat. Minä siiesin kantapään jälkeen 1 puikon viimeisen silmukan 2 puikolle, niin mallineule näyttää symmetrisemmältä.  Varpaiden kavennukset ilman mallineuletta. 

Toivottavasti ohjeesta saa selvän. Tätä oli helppo tehdä ja lopputuloskin näyttää kivalta.


Tässä ihana vastalahjaksi Seijalta, jolle tein sukat. Ihana pipo. Uusi omistaja on tyytyväinen ja pipo sai päiväkodissakin kehuja. Seijalla on facebookissa omat sivut, johon linkki Tässä. Sieltä löytyy kaikkia ihanuuksia, mitä Seija tekee.